Kaksi taloutta yhteen soppii, kun muutetaan samaan koppiin

Olimme tapailleet vasta pari viikkoa, kun nykyinen avomieheni avasi keskustelun yhteenmuutosta kysymällä paljonko perisin häneltä vuokraa, jos hän muuttaisi luokseni. Mielestäni avaus oli ihana, ja vahvisti monella tavalla tunnetta, joka rinnassani jo valmiiksi kupli: tässä on mun ihminen! Ensinnäkin ihanaa, että olimme äänettömästi samalla linjalla, että mun omistusasunto on meidän ensimmäinen yhteinen koti. Toiseksi: pää edellä talousasioihin on lähtökohta, jolla saa minulta pisteet kotiin. Bonuksena kysymys sisälsi oletuksen, että “tottakai osallistun asumiskuluihin”.

Viimeistään kun kaksi aikuista ihmistä muuttaa samaan osoitteeseen, niin talouksien Venn-diagrammit leikkaavat (anteeksi insinööriyteni), ja keskustelu asiasta on paikallaan. Kaksi 3-kymppistä voi olla hyvinkin erilaisissa taloustilanteissa, kun muuttujina on tulojen suuruus ja erisuuruiset vastattavat kuten asunto-, auto-, opintolaina, harrastus- ja asumismenot, kulutusluotot, kotieläimet ja jälkikasvu. Näin oli meilläkin, vaikka yhtälöstä vieläpä puuttui kaksi viimeistä. Kulutustottumuksiakin on yhtä monta kuin kuluttajia.

Itse ajattelen ja olen aina ajatellut romanttisesti, että perheen sisällä voi olla vain yksi elintaso. Olen monesti yrittänyt miettiä, onko tämä lapsuudenkodista opittu. Luultavasti on. Eri asia on sitten, kokeeko esimerkiksi yhdessä asuva pariskunta olevansa perhe. Itse en ole kaikissa aiemmissa avoliitoissa kokenut näin, mutta nyt koen. Toki ajatukset aiheesta ovat myös jalostuneet ja tarkentuneet vuosien varrella. Olen suhteessamme se, joka tienaa enemmän, ja olen sinut sen kanssa, että tulevaisuudessa maksan kasvavista menoista suuremman osuuden. Mielestäni olisi epäreilua jakaa menot 50-50, jos toiselle jäisi huomattavasti vähemmän käyttörahaa. Joskus toki vähemmän tienaavakin voi olla aidosti vähempään tyytyväinen, ja sekin voi olla itseisarvo, että pärjää omilla rahoilla (tämä on itsellenikin ylpeyden aihe). Tärkeintä on se, että suhde vaurastuttaa molempia eikä kummallakaan ole hyväksikäytetty tai katkera olo.

Photo by Octavio Fossatti on Unsplash

Sanoisin, että meillä on nyt puoliksi yhteinen talous; asumisesta mies maksaa tosiaan 200€/kk (“vastike”), minä 566€ (joista kyllä 400€ lainanlyhennystä eli suoraan omaan fikkaan). Kauppatilille laitetaan molemmat 220€. Autojen ja puhelinten kulut maksetaan molemmat omamme. Sähkö, vesi ja striimauspalvelut 50/50. Netin maksaa mun työnantaja ja kotivakuutuksen minä. Lisäksi halusin ehdottomasti, että perustetaan yhteinen säästötili. Aluksi sillä ei ollut tarkkaa funktiota, mutta myöhemmin olemme alkaneet puhua siitä jo lempinimellä, joka viittaa jälkikasvuun.

Nyt vuosi tuon prosessin käynnistäneen kysymyksen jälkeen asumme yhdessä, elämme samaa elintasoa, säästämme yhdessä ja mikä parasta: emme juurikaan riitele rahasta. Mies eli ennen palkasta palkkaan, joten säästämisen kanssa oli etenkin aluksi pientä kipuilua, joka välillä saa (nykyään kyllä harvemmin) topakan sanallisen muodon. Avopuoliso kuitenkin ymmärtää säästämisen tärkeyden ja yhteisten säästöjen mahdollistamien hankintojen myötä säästämisen hyvät puolet ovat alkaneet konkretisoitua. Keskustelemme rahasta usein sijoittamisen ja säästämisen kautta. Välillä minusta tuntuu, että kolasin miehen talouden kuin asfalttijyrä. Kysyn kerran kuukaudessa tuntuuko hänestä, että puutun liikaa hänen raha-asioihinsa. Toivon, että hän on rehellinen (itselleenkin) vastatessaan “et”.

Miten teillä on jaettu talouden kulut? Miten olette saaneet suuren tuloeron toimivaksi osaksi arkea?

Two houselholds sitting in a tree, m-o-v-i-n-g i-n

We’d only been seeing each other for two weeks or so when my now spouse asked me how much would the rent be if he moved in with me. After that opener it was impossible to silence the voice in my head saying this one’s a keeper. The way to my heart is through finance discussions. It was decided just like that: my apartment would be our first home.

In my opinion, moving in together is the deadline for discussing finances. Two 30-somethings can be in very different situations in respect of income, mortgage and living expenses, car payments, student loans, credit card and other debt, expenses related to hobbies, offspring and pets etc. This was true for us even though two of the latter were entirely missing from the equation. Consumption habits in general may vary greatly.

I have always thought quite romantically that there can be only one standard of living per family. I probably learned it from my parents. That said, not all couples living together view themselves as a family – I know I haven’t felt like a family in all my previous relationships. In this relationship I make more money and I’m okay with the thought that I’ll pay a bigger portion of our increasing expenses in the future. I’d think it’s unfair to pay 50-50 if the other party is then left with little or no fun money. Of course sometimes the one earning less can be contented with less or it’s a matter of pride to make it entirely on their own. The key thing is that both in the relationship have the opportunity to build wealth and neither feels taken advantage of or embittered.

We now have quite tailored finance situation; my spouse gives me 200 €/month for housing expenses and I cover the rest 566€ (400€ of which is mortgage payment so more like saving). We both transfer 220€ to grocery account. We both pay for our own cell phones and vehicles. Electricity, water and streaming services are paid 50-50. My employer pays for our Internet and I pay for the home insurance. Additionally, I insisted we start a mutual savings account. It started with 200e monthly tranfers without a plan but later on we gave it a name that refers to a baby.

It’s been over a year since that life-altering conversation starter and we live together, have the same standard of living, save together and the best part is: we rarely fight over money. My spouse used to live from paycheck to paycheck so putting money aside monthly has been a shock that still sometimes bursts out verbally. Luckily, he gets the bigger picture, and I think the perks of having savings are starting to show now that we’ve been able to rely on them a couple of times when making bigger purchases. We discuss money quite often through investing and when planning savings. Sometimes I feel like a road roller that rumbled over his finances. At least once a month I check if he already feels like I meddle in his finances too much. I can only hope he’s being honest to us both saying no.

How have you divided your household expenses? How did you make it work with a significant difference in income?