Takaisin budjetoinnin pariin

En ole sitoutunut budjettiin nyt 1,5 vuoteen ja sen kyllä huomaa. Etenkin nyt kesälomalla tilanne riistäytyi aivan käsistä, kun en muka voinut kieltää itseltäni mitään. Mutta jo pidemmän aikaa kulutuksen seuranta on ollut haastavaa, koska olen väkisin pitänyt kiinni kalenterikuukausista, vaikka palkkapäiväni on keskellä kuuta. Olen aiemminkin todennut, että kuukausi on muutenkin itselleni liian pitkä aika ja nyt päätin kokeilla sen pilkkomista viikkobudjeteiksi. Mulla on jo valmiiksi 5 tiliä (joista 3:een kortit), joita voin hyödyntää.

Excelin mukaan elokuun puolivälistä alkavalla palkkakaudella laskuihin, asumiseen, opintolainanlyhennykseen yms pitää varata 952 euroa ja ruokaan ja muihin kuluihin pitäisi riittää 630 euroa. Asuntolainalyhennys ja suurin osa muistakin e-laskuista kohdistuu palkkatililleni, joten tein sellaisen toimintasuunnitelman, että jätän palkan paikalleen ja teen jokaisen viikon alkuun 150 euron automaattisiirron toiselle käyttötilille.

Ahdistun nykyään helposti, jos tililläni on alle 50e. Ahdistus johtuu siitä, että pelkään ennakoimattomien automaattiveloitusten johtavan tilin ylitykseen tai että lasken kaupassa väärin ja maksu ei mene läpi. Päätin, että asian kanssa pitää nyt vain opetella elämään, koska näköjään sekään ei sovi että tilillä on kokoajan monta sataa polttelemassa. Elän nyt tämän uuden mallin 4:ttä viikkoa, ja mielestäni alku on lähtenyt käyntiin hyvin! Olen kyllä välillä maksanut vahingossa väärältä tililtä, mutta sitten yrittänyt vähentää niitä seuraavan viikon budjetista ja, no, idea toimii, eli kohta 4 kokonaista viikkoa takana ja 600 e on riittänyt. Pitäytynen siis tässä strategiassa, ainakin kunnes puskuri on paikattu kesän jäljiltä…

williamfeather5-2x
Lähde: https://www.brainyquote.com
Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s