Säästämisen psykologia: ole armollinen itsellesi

Aloitin eilen kuuntelemaan Melina Niemen äänikirjaa Menestyksen portaat. En ole vielä pitkällä, mutta jo hyvin alussa todettiin: älä jää vellomaan epäonnistumisiisi, anna itsellesi anteeksi ja pyri parempaan. Sanotaan, että ihminen on itsensä pahin kriitikko ja monille tämä on varmasti vaikea rasti. Itse koen olevan jokinmoinen ekspertti asiassa. Vaikka tuhlaisin 150 e ravintolailtaan, saisin 60 e parkkisakon huolimattomuuttani ja en saisi euroakaan säästöön joku kuukausi, mietin mitä teen jatkossa toisin ja kuittaan asian olankohtautuksella – “ei ole typerimmät tuhlaamani eurot”.

Kaikki alkoi lukion 2. vuonna (2009). Nettipokeri oli aika iso juttu silloin. Pari miespuolista ystävääni pelasivat sitä, ja niin minäkin aloitin. Ensin freerolleja ja leikkirahalla, sitten talletin 20e kuukaudessa, 20e viikossa, 100e viikossa. Muistan kerran abivuonna lukulomalla kun pelasin preliminäärikokeita edeltävä päivänä koko päivän puoli kahteen yöllä, kunnes äiti tuli huutokonsertin saattelemana repimään koneesta johdot irti, jotta menisin nukkumaan. Prelit ja kirjoitukset menivät ihan hyvin, joskin olen myöhemmin ajatellut että ehkä hieman alisuoriuduin.

Muutin alkuvuodesta 2011 omilleni ja silloin pelasin jo päivätyön ohessa vähintään 15 tuntia viikossa. Lempipelini oli holde’em, silloin tällöin pelasin myös 5 kortin vetoa, blackjackia ja kolikkopelejä ja välillä eksyin myös omaha-pöytään vaikka sitä en kyllä osannut oikeasti – säännöt toki tunsin. Pelasin turnauksia ja pienen panoksen pöytiä. Kesällä silloinen poikaystäväni meni armeijaan, ja vaikka minulla ei ollut kerääntynyt töissä täysiä lomia, niin pidin 5 viikon kesäloman osittain palkattomana, jonka aikana pelasin 50+ tuntia viikossa uhkapelejä. Helposti. Muistan erään lauantain vastaisen yön kesäkuun alussa, kun pelasin yhtä slottia yli 8 tuntia koko yön aamun saratukseen asti ja voitin yli 2500 euroa. Jälkeenpäin olen ajatellut, että se oli paskin yö ikinä.

Lähde: Unsplash

JVG:n Pienissä häissä oli listaykkönen silloin, ja pitkään jälkeenpäin sen kuullessani tunsin vitutuksen ja puistatuksen, koska kuuntelin sitä monta kertaa yöllä pelatessani. Seuraava päivä voiton jälkeen oli euforiaa, mutta jo seuraavan iltana alkoi downswing. Sunnuntain aikana hävisin tasan 1000 euroa, illalla istuin sängyn reunalla kädet puuskassa ja itkin lohdutonta huutoitkua. Soitin poikaystävälleni armeijaan ja valitin ahdistusta ja ikävää, mutta en saanut tunnustettua todellista ahdistuksen aiheuttajaa.

Silloinen poikaystäväni oli ja on ihana ihminen, hän lohdutti minua, vaikka ei varmaan arvannut ahdistuksen todellista aiheuttajaa. Hän tiesi pelaamisestani, mutta tuntimäärät eivät olleet vielä niin hälyttäviä yhdessä asuessamme ja pystyin maksamaan osani menoista enkä ikinä pelannut yhteiseltä tilitämme. Vanhemmillani sen sijaan oli silloin katseluoikeudet vanhaan visa electron -vastatiliini ja isäni kerran huolestui siitä että siirrän niin paljon rahaa nettikasinoille. Arvatenkin ne katkaistiin seuraavaksi.

Tienasin tällöin nettona n. 1500 euroa, ja marssijärjestys oli tämä: vuokra, laskut, ruoka, pokeri. Muuta elämää ei ollut, koska rahat eivät riittäneet. Joskus pelit tulivat jopa ennen ruokaa, muistan yhden kerran kun tilillä ei ollut mitään jäljellä ja menin kauppaan pelkästään K-etusetelin ja pullokuitin kanssa ostamaan 3 päivän ruokia: maksalaatikkoa, raejuustoa, kurkkua, uuniranskiksia ja jugurttia. Väitän kuitenkin, että kaverini eivät tätä huomanneet, koska kävin kaikkien kanssa vuorotellen baareissa minimibudjetilla ja väitin että shoppailuun meni niin paljon rahaa.

Seuraavaksi mukaan astuivat pikavipit. Nostin ensin yhden 100e pikavipin pelaamiseen, ja sitten toisen 200 euron vipin maksaakseni ensimmäisen pois ja elääkseni viimeisen viikon ennen palkkapäivää. Monta kuukautta putkeen ketjutin 2 pikavippiä ja käytin kaikki mahdolliset ensinostajan edut saadakseni homman rullaamaan.

Yritin asettaa talletusrajoja pelintarjoajille, mikä johti vain siihen, että parhaimmillaan mulla oli 4 aktiivista pelitiliä, joihin kaikkiin oli satasen talletusrajoitus. Erosin poikaystävästäni (peliriippuvuudestani johtumattomista syistä) ja muutin “halvempaan” kämppään. Kaikkihan on kuitenkin yksin asuvalle kalliimpaa. Koko kevään 2012 ainoastaan pelasin pokeria ja katsoin sarjoja läppäriltä yksiöni pimeydessä.  Kesällä 2012 viime kesänä voittamani 2500e, koko säästötilini 2500e sekä jokainen palkasta liikenevä sentti oli pelattu ja meni kokoajan peleihin. Kesäkuussa 2012 löysin taas itseni tilanteesta, jossa olin pelannut pokeria (ja myös ryypännyt kun olin täysi-ikäinen) klo 4 asti aamuyöllä ja heräsin valintakoeaamuun ja poljin koululle lyijykynän ja funktiolaskimen kanssa ja kävin täyttämässä paperin.

Pääsin lopulta kouluun ja koulun alkaessa syksyllä pelaaminen loppui oikeastaan kuin seinään. Muistan miten katselin joskus omakotitaloja Etuovi.comista (samalla kun mua vietiin kun vierasta sikaa 3 käteispöydässä!), ja ajattelin että tuollaiseen muutan kun lyön läpi ammattipelaajana. Ilmeisesti haave vaurastumisesta eli vahvana ja pelaaminen oli ainoa keino, jonka silloin kapeakatseisena kakarana näin. Ehkä yritin täyttää jotain tyhjiötä – ehkä minulla oli vain tylsä vaihe elämässä? Se tuli ainakin helvetin kalliiksi, en ole uskaltanut kovin tarkkaan laskea, mutta ainakin 10t€ + potentiaaliset sijoitustuotot hassasin 3-vuotisen aktiivivaiheeni aikana.

Olen siis peliriippuvainen. Itse uskon, että tämä on tauti kuten alkoholismikin, kun herkkyys löytyy niin tästä ei pääse koskaan eroon. Viimeiset 7 vuotta olen elänyt horrosvaihetta tautini kanssa. Ensimmäiset 3 vuotta pidin nollatoleranssia pelaamisen suhteen, en uskaltanut laittaa euroakaan edes cittarin pelikoneeseen. Nyttemmin olen pelannut baarissa ja laivalla 20 euroa bläkäriin tai rulettiin silloin tällöin ja huomannut ilokseni että se ei käynnistäkään hallitsematonta peliputkea.

Kirjoitin tästä joskus pitkän kommentin toisen blogin kommenttiboksiin, en nyt millään muista minne. Päätin että aihe ansaitsee postauksen täälläkin, koska tämä nyanssi menneisyydessäni on vaikuttanut paljon siihen millainen rahankäyttäjä ja muutenkin ihminen olen nykyään. Olin jonkin aikaa vihainen kaikille ja en kellekään, mutta nykyään olen onnellinen että pääsin irti ja vieläpä aika vähällä. Itselleni avain oli löytää muita älyllisiä virikkeitä ja myöhemmin tie vaurauteen sijoittamisen kautta hitaasti mutta varmasti.

Nykyään kun töppäilen rahan kanssa, niin voin helposti ja valehtelematta todeta että on sitä tyhmempäänkin rahaa kulutettu. Isojenkin riskien kohdalla luotan, että vaikka pahin mahdollinen tapahtuisi, niin sieltä vielä noustaan. Ennenkin on noustu. En tarkoita ettenkö katsoisi peiliin ollenkaan tai koskaan, mutta olen oppinut että vellominen on turhaa ja ainut suunta on eteenpäin.

Advertisement