Olipa kerran kansallinen tirkistelypäivä

Eilen julkaistiin taas viime vuoden verotiedot. Ketä kiinnostaa, monet kysyvät. Myönnän, että minua kiinnostaa. Suomalaisilla on kansainvälisessä mittakaavassa ainutlaatuinen tilaisuus selvittää kenen tahansa toisen Suomeen veronsa maksavan tulot. Valikoitujen julkkisten sekä yli 100t euroa tienaavien tulot on ääliöhelppo katsastaa iltapäivälehtien sivuilta, pienituloisemman naapurin tuloja varten pitää nähdä hieman enemmän vaivaa, mutta se on mahdollista kuitenkin.

Paitsi jos et tunne naapureitasi etunimeltä, kuten on allekirjoittaneen tilanne 😀 No, naapurien tulot eivät kyllä kiinostakaan, vaan lähinnä kiinnostaa missä summissa liikkuu Suomen 20 kovatuloisimman kärki. Lisäksi oman ikäryhmän kaikenkarvaiset somejulkkikset kiinnostavat: männävuoden-missi-tositv-juontaja-hybridit, bloggaajat, vloggaajat ym. Hiljaa ihmettelen mistä lisäkkeet, pidennykset ja kaukomaanmatkat ovat peräisin, kun Iltalehti paljastaa tulojen olevan samaa luokkaa tai huonommat kuin itselläni. Toisaalta jaksaa myös aina hämmästyttää, miten kertomalla omasta päivästään kirjallisesti tai videolla voi tienata jopa kaksi kertaa suomalaisen keskiansion verran. Vaikka kyllähän ne viihteestä käyvät, sitä paitsi tämäkin blogiteksti ja koko verotietojen julkistus ovat malliesimerkkejä ihmisen uteliaisuudesta.

Joskus nuorenpana ja tyhmenpänä olin jopa kateellinen. Miksei mun porukat voi tienata noin hyvin? Miks mul ei oo ja miks kaikki ei vois tulla kultalautasella? Voiko paljon hölmömpää olla, suomalaisena keskiluokkaisen perheen kersana kuuluin jo varmaan maailman rikkaimpaan 5 % muutenkin. Nykyään tajuan, että jokainen listalla oleva on paikkansa ansainnut tavalla tai toisella, toisin kuin minä 15-vuotiaana 😀 Meidän on syytä olla kiitollisia näille hyvinvointivaltion hyville haltijoille! Tällä hetkellä mielestäni verotietojen läpinäkyvyys on hyvä juttu, koska se edistää avoimempaa palkkakeskustelua. Vielä kun uutisointi aiheen ympärillä olisi neutraalimpaa… Vai onko se mennyt parempaan päin vuosien varrella?

Nyt kun olen itse työelämässä, saan toisten hyvistä tuloista draivia kurottaa itsekin korkeammalle. Eilisestä inspiroituneena aloin pohtia mikä olisi minulle sopiva 5-vuotistavoite bruttotuloja ajatellen. Juuri edellisessä postauksessa pääsin sanomasta, että vain nettotuloilla on itselleni väliä – tarkoitin sillä että vaurastumisen kannalta. Tämä on kuitenkin tällainen pinnallinen haave “olisipa hienoa jos veroilmoituksessa lukisi ansio- ja pääomatulot yhteensä näin ja näin paljon”. Listalle pääsy on hieman liian kunnianhimoinen tavoite, mutta puolet siitä on passeli eli vuoden 2021 tulotavoitteeksi otan 50 000 euroa.

Tiedostan kyllä että vuoteen 2021 on vain 4 vuotta, mutta pitäydyn siinä sellaisen muodollisuuden nojalla, että 5 vuoden päästä tähän aikaan tarkasteltaisiin vuoden 2021 tuloja. Käytännössähän näen tuloksen palkkakuitista ja Nordnetin osinkoraportista jo joulukuussa 2021. Raportoin sitten mitä kävi 😀

Niin joo ja vuonna 2016 tuloni näyttävät olleen 24 980 euroa ja tänä vuonna lopputulokseksi näyttäisi tulevan n. 33 000 euroa eli kirittävää piisaa…

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s