Vararahaston tärkeydestä

Hätärahasto, vararahasto, taloudellinen pelivara, kassa pahan päivän varalle, puskuri – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Monet (pl. talousbloggaajat sattuneesta syystä :D) tuntuvat ylenkatsovan vararahastoa: “ei viime kuussakaan mitään tapahtunut”, “maksan sitten luottokortilla”, “ostan osamaksulla”, “alan sitten heti säästää, kyllä hetken pärjää ilmankin”.

Myönnetään, monesti olen itsekin “lainannut” puskurista osakkeisiin tai hieman isompiin hankintoihin, ja palauttanut palkkapäivän tullen. Suhtaudun siihen liian lepsusti, ja siksi summa on seilannut välillä 500 eurossakin. ONNEKSI viime aikoina puskuri on ollut voimissaan 1100 eurossa, sillä pesukone perskeles piti viimeisen pihahduksensa alkuviikosta! Kone siis sammui kesken pesuohjelman. Painelimme namiskoita, irrotimme virtajohtoa, kallistelimme, kiroilimme, potkimme, uhkailimme ja taisimme jopa lahjoa, mutta valot eivät enää syttyneet.

Kone oli jo vanha elektroniikan vuosissa, joten hyväksyin kohtaloni ja siirryin Gigantin nettikauppaan. Tunnin pähkittyäni ja vertailuani, klikkailin ostoskoriin uuden koneen, kotiinkuljetuksen, asennuksen ja vanhan koneen kierrätyksen. Klik + klik + klik = 570 euroa. Silmääkään räpäyttämättä vahvistin oston verkkopankissa.

Seuraavana päivänä alkoi epäilyttää, miksi noin ison rahan kuluttaminen ei tuntunut miltään. Oliko raha menettämässä arvoaan silmissäni vai miksi olin kuin viilipytty?

c4jt321
Elämää puskurin kanssa (kuva)

Sitä seuraavana päivänä kuljetusfirma toi koneen paikalleen ja vei vanhan pois samalla kun kaivelin napaa sohvalla (too much information? 😀 ). Kyllä oli helppoa, ja onpa hieno! Ja hiljainen! Vartti käynnistyksestä piti mennä kylppäriin tarkistamaan, ettei tämäkin jo hajonnut 😀 Jos olisin joutunut odottamaan seuraavaa palkkapäivää – tai pahimmassa tapauksessa paria kolmea seuraavaa – niin olisin saanut käyttää kaiken mielikuvitukseni pysyäkseni vaatteensyrjässä kiinni. Eihän se raha ollut menettämässä arvoaan, mutta kyllä arjen täytyy olla sujuvaa, ja pyykkikone on vaan yksi näitä asioita kun kerran menee hankkimaan, niin paluuta pesutupaan ei ole. Ei tässä talossa kyllä pesutupaa olekaan, ja pyykkivuori oli sitten sen mukainen…

Mielestäni on oikeastaan aika sama missä puskuria säilyttää, kunhan se on heti tai korkeintaan parin päivän sisällä käytettävissä. Norwegianin tili on tietysti aika optimaalinen, he tarjoavat ymmärtääkseni 1,75 % korkoa eli käytännössä riskitöntä tuottoa. Sieltä rahat saa hädän tullen siirrettyä päätilille parissa päivässä tai esim suoraan maksettua uuden pesukoneen. Kuitenkin suurin syy, miksi itse harkitsen Norwegiania tällä hetkellä vakavasti, on se että sitten en näkisi tiliä pääpankkini verkkopankissa. Poissa silmistä, poissa mielestä. Tähän asti puskuri on ollut pääpankkini säästötilillä. Käyttötilien korot eivät päätä huimaa, että miksipä puskuri ei voisi olla ihan perinteisesti kahisevaa lippaassa hyllyn päällä. Jopa matalariskistä rahastoa voisi ajatella, silloin rahoja ei ainakaan tulisi nostettua kevyin perustein.

Myöhemmin mieleeni juolahti ajatus, että maksoinkohan liian hätäisesti. Ovatko korottomat osamaksut jo rantautuneet myös kodinkonemarkkinoille? No eivät tietenkään olleet, daa. Rahoitus on bisnestä, ja kate raavitaan kuluttajan selkänahasta. Osamaksun tarjoajana mikäs muukaan kuin Klarna. “Tilaa nyt, maksa myöhemmin” – epäeettisempaa slogania saa mielestäni hakea. Perustamiskulu 3,95 €… blaa blaa … nimellinen vuosikorko 19,90 % … blaa blaa blaa … “Todellinen vuosikorko ja luoton kokonaiskustannus ilmoitetaan verkkokaupan kassalla”. Nimellinen vuosikorkokin on jo sen verran härski, ettei todellista korkoa ole edes tarpeen nähdä. Toivottavasti kukaan ei oikeasti tarvitse näitä.

Hätärahaston kokoon en osaa sanoa mitään, mitä ei olisi jo kymmeneen kertaan hoettu. Varovaisimmat vannovat jopa puolen vuoden menoja vastaavan summan nimeen, aika yleinen määrä taitaa olla kahden kuukauden menot. Mielestäni yksin elävälle asuntovelattomalle riittää yhdenkin kuukauden menoja vastaava summa, ja siihen olen itsekin pyrkinyt (ja useimmiten epäonnistunut). Äitini viisain sanoin, jotka tuli taas alkuviikosta todistettua paikkansapitäviksi: tonni kun on ylimäärästä tilillä, ni pääsee jo monesta pälkähästä. 🙂

Advertisements

2 thoughts on “Vararahaston tärkeydestä

  1. Hyvä teksti! Ja pahoittelut koneen hajoamisesta, tätä se elämä on :P.. Mä oon myös lähtenyt Norwegianin kelkkaan nyt alkuun tilaamalla luottokortin. Katsotaan vielä tässä syksyn mittaan, josko avaisin säästötilinkin. Nyt vaan orastavien asunto-ostelujen vuoksi haluaisin selkeyden nimissä pitää cashit samassa.

    Like

    1. Kiitos, c’est la vie tosiaan, parempi että hajosi nyt kun rahaa oli tallessa 🙂 mulla myös jo 2 pankkia käytössä (Nordea & S-pankki), joten tuntuu että jos otan vielä yhden niin leviää koko pakka. Mulla myös ensiasunnon osto ihan nurkan takana, elämme jännittäviä aikoja! 😛

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s