Mitä maksaisi maisterin tutkinto?

Yhteishaku lähestyy, ja johan tässä on työelämässä oltu 4 kuukautta ja rapiat. Yliopistossa on yksi maisteriohjelma, joka kiinnostaisi kovasti, ja siihen olisi mahdollista päästä myös AMK-pohjalla. Järki argumentoi puolesta:

Opiskelu ei ole koskaan huono asia, ja työelämässäkin on paremmat etenemismahdollisuudet maisterin myötä. Jos en pian lähde niin jämähdän ja/tai perustan perheen enkä lähde ollenkaan, ja sitä tulen katumaan myöhemmin.

… ja vastaan:

Nyt ei kannata lähteä, koska on vakityöpaikka ja säästöönkin jää joka kuukausi. Olenko edes tarpeeksi motivoitunut, vastahan pääsin työelämään muutama kuukausi sitten. Perheen perustaminen lykkääntyy taas kahdella vuodella.

Tiedän, että voisin lykätä varsinaista päätöstä laittamalla hakupaperit sisään, koska voihan se olla, että en pääse sisään vaikka teoriassa AMK-pohja ei ole peruste hylkäämiselle. Sydämelle en anna sanavaltaa tässä asiassa ainakaan toistaiseksi. Mutta mitä sitten kannattaisi taloudellisesti katsottuna tehdä?

Tutkinto nyt, työt myöhemmin

Jos nyt sattuisi niin onnellisesti, että pääsisin heti tänä syksynä lukemaan maisteriksi, niin todennäköisesti joutuisin tekemään jonkun verran täydentäviä kursseja. Voidaan olettaa, että täyspäiväistä opiskelua tulisi 2 vuotta + gradu päälle, jonka suunnittelen tekeväni ainakin osittain työn ohessa. Opintotukikuukausia on tarpeeksi jäljellä, sen tiedän, mutta lainaa en haluaisi ottaa enää muuta kuin “hätätilanteessa”. Sitä on jo muutenkin melkein 16 tonnia, ja se ei vaan ole enää se malli, jonka mukaan haluan elää. Silloin joskus kun avasin lainahanan, niin tuijottelin sokeasti ammattiliiton palkkasuosituksia, ja ajattelin että kyllä noista palkoista pienikorkoisen opintolainan maksaa vilkkaasti takaisin. Vähänpä tiesin, että niitä palkkasuosituksia ei kukaan noudata, ja progressiivinen verotus kyllä pitää huolta, ettei täällä kukaan itseään rikkaaksi tunne.

No nyt karkasin aiheesta ja verenpainekin alkoi uhkaavasti kohota 😀 Mutta siis kuukausittaiset menoni ovat n. 1200 €, ja nykyinen opintotuki + asumislisä (netto) taitaa olla 625 € eli jostain pitäisi sitten nyhtää 575 € / kk tai tehdä radikaaleja muutoksia elämäntapoihin kuten etsiä halvempi asunto ja luopua ulkona syömisestä kokonaan. Jos optimistisesti oletetaan että saan kesätöitä molempina kesinä, niin tarvitsen tuon 575 € yhteensä 18 kuukauden ajan, 18 * 575 = 10 350 € pitäisi olla säästöjä. En saa tuollaista rahaa mitenkään kasaan syyskuun alkuun mennessä. Omistusasuntoprojektin voi suosiolla pistää jäihin tuoksi ajaksi, koska asumistukeahan ei lainalyhennyksiin saa ja tuskinpa saisin 2 vuotta lyhennysvapaata heti kärkeen… Joutuisin siis todennäköisesti a) nostamaan kuitenkin sitä opintolainaa b) muuttamaan halvempaan asuntoon tai c) menemään koulun ohella töihin. Kaikki epämiellyttäviä vaihtoehtoja.

No jos nyt sitten saan vaikka puolet kasaan, ja puolet nostan lainana, niin siirryn takaisin työelämään 2 vuoden kuluttua 28-vuotiaana, 21 tonnia opintolainaa niskassa. Eikä siinä vielä kaikki: 500 € kuukausisäästövauhdilla olen menettänyt 12 000 euroa säästöjä. Ei kuulosta äkkiseltään paljolta, mutta oikeaan paikkaan sijoitettuna sillä alkaa 40 vuoden kuluttua olla tuntuva ero onko raha sijoitettu 26-vuotiaana vai 28-vuotiaana. Asp-säästämisenkin joutuisin jatkamaan käytännössä siitä missä olen nyt, eli joudun maksamaan vuokraa kauemmin.

Jos nyt oletetaan että löydän heti oman alan työpaikan/minut huolitaan takaisin nykyiseen, ei ole todellakaan kirkossa kuulutettu että saisin mitään palkankorotusta. Pidän nykyisestä työstäni ja todennäköisesti hakeutuisin vastaanvaan tehtävään, miksi kukaan maksaisi automaattisesti lisää siitä että olin kaksi vuotta pois työelämästä (työ on konsultointiluontoista)? Tämä alkoi jo kuulostaa niin älyttömältä koko yliopistoon lähteminen, että leikitään hetki ajatuksella että saisinkin tuntuvan 300 € korotuksen nettopalkkaan: 100 € siitä uppoaisi heti opintolainan lyhennykseen ja lopuilla ottaisin sitten ekstrakiriä aspin/salkun kanssa, sillä molemmat ovat olleet jäissä 2 vuotta.

Työt nyt, tutkinto myöhemmin

Suurin sudenkuoppa tässä suunnitelmassa on se, että jos en pian lähde takaisin koulunpenkille, niin en lähde koskaan. Tunnen itseni sen verran hyvin, että näin siinä käy. Rahaa tulee nyt kaksi kertaa enemmän kuin opiskelijana, ja se on parantanut elämänlaatuani huomattavasti (vaikka kaikkea rahaa en edes kuluta). Mitä kauemmin näin ehtii jatkua sitä vaikeammaksi siitä luopuminen tulee. Opinnäytetyökin oli niin iso henkinen ponnistus, että miten ikinä saan gradua kasaan? Ja jos en saa gradua ja sitä myöten tutkintoa valmiiksi, koko 2 vuotta on ollut “turhaa”, sillä unelmani on nimenomaan se tutkinto – ei itse opiskeluaika.

Toinen asia mikä on pakko ottaa huomioon (25-vuotiaana naisena joka toivoo perhettä) on äitiysloma: vuosi vuodelta perheen perustamiseen on kovempi paine ja mieluummin saisin nykyisen palkkatason kuin opintotuen tai työttömyystuen mukaan laskettua äitiyspäivärahaa. Vauvavuosi lienee tarpeeksi iso myllerrys itselle, parisuhteelle ja uralle ilman ylimääräisiä rahahuoliakin. Tämä on tietysti ikävää työpaikan kannalta etenkin yksityisellä sektorilla, mutta tässä asiassa on pakko ajatella itseä (ja lasta) ensin.

Yksi epävarmuustekijä tässä skenaariossa on myös hallitus ja sen tapa keppostella (jatko-)opiskelijoita. Nythän on jo pykelletty ensikertalaiskiintiöt (no tämä ei minuun vaikuta sillä ensimmäinen maisteri olisi kyseessä), leikattu opintotukea ja tehtiin se haista paska -manööveri asumistukeen. Eli tarkoitan sitä, että opiskelijat lisättiin yleisen asumistuen piiriin, mikä on täysi painajainen vuokralla asuville pariskunnille, joista toinen puoli on jo työelämässä. Itsehän asun vielä yksin, mutta tähän olisi toiveissa muutos ennen syksyä. Herää kysymys: mitähän muuta se hallitus seuraavan 5 vuoden aikana keksii?

Mutta jos kuvitellaan että vuonna 2020 opiskelijan asema on sama kuin nyt, ja menoni (tai jos perhettä on siunaantunut niin osuuteni menoista) ovat edelleen 1200 €. 3,5 vuodessa saan kyllä sen puuttuvan kymppitonnin kasaan eli lisää lainaa ei tarvitsisi ottaa, tosin vanhan opintolainan lyheneminen olisi sitten hitaampaa. Lisäksi ASP olisi jo valmiiksi pullollan odottamassa valmistumista, jonka jälkeen pääsen heti omaan asuntoon kiinni. Jos olemme ostaneet jo aiemmin yhteisen asunnon, niin saumaa puolen vuoden lyhennysvapaaseen voisi olla enemmän/ mies voisi maksaa lyhennykset opiskeluni ajan ja minä vastaavasti sen jälkeen saman ajan.

Yhteenveto

Tämä on kaikki tietysti pelkkää jossittelua, koska näissä skenaarioissa oli liikaa muuttujia että voisi tehdä päteviä vertailevia laskelmia. Takaraivossa jokin (sydän valepuvussa?) sanoo, että 2017 ei ole vielä oikea vuosi jatkaa opintoja. Siitä asti AMKn ensimmäinen vuosi oli biletetty kohtalaisin arvosanoin, ja opiskelijaelämä alkoi olla esitelmiä ja työelämäprojekteja (lähinnä motivaation keräilyä), ajattelin pelkkää valmistumista, että pääsee nopeasti maksamaan lainat pois, omaan asuntoon ja säästämään kaikkeen mihin nyt nuori aikuinen yleensä säästää. No, oman ammattitaidon tahaton vertailu kollegoihin on ollut oikea ammatillinen kolonoskopia ja palkka-asioissakin tunnen itseni lähinnä huijatuksi. Ja haluan korostaa, että tästä en siis missään nimessä syytä ihanaa työpaikkaani, vaan ammattiliiton maalailemia valhekuvia – enkä kyllä ollut kokoajan mikään tunnollisin opiskelijakaan. Ymmärrän täysin, että palkkaa ei voida maksaa enempää kuin työntekijä tuo yritykselle lisäarvoa, ja siksi olen oppinut arvostamaan myös sitä, kuinka paljon opin uutta töissä joka päivä. Miksi siis lähteä yliopistoon kituuttamaan, kun voi oppia töissä ja saada siitä vielä palkkaakin?

Jos joku jaksoi tänne asti niin ensinnäkin respect 😀 ja toiseksi sanokaa nyt oliko näissä pohdinnoissa järjen hiventäkään? Omakohtaisia kokemuksia/ näkökulmia otetaan kiitollisena vastaan kommenttiboksiin/sähköpostiin!